Näinhän se päivä on taas illassa ja alkaa olla nukkuminen  mielessä tänä aamuna piti herätä jo kuudelta kun oli se "Vaaranmajaan" meno hyvinhän siellä päivä kului oli hartaushetki päivällä on ehkä kerran kuukaudessa. Myös askartelimme syksyn lehdistä taideteoksen jokainen oman taitonsa mukaan olihan se vaihteeksi ihan kivaakin. Aamulla oli melkoisen kylmää ja päivälläkin kun kävi tuuli aurinko kyllä paistoi. Huomenna onkin eri ohjelmat kun on vanhustenviikon juhlat Kerholassa ja menemme talosta sinne palvelu-ohjaajan kanssa alkaa klo 13.00 niitä vanhusten juhliahan on ollut jo aiemminkin tällä viikolla hyvä kun meitäkin joskus juhlitaan.Voivat kahvitkin tarjota musiikkia siellä on kumminkin, en kyllä usko että odottaisivat meidän tanssivan kun se ei meiltä kaikilta enää luonnistu.

IMG_2551.jpg

Syksyllä 2013 Urhatun leirillä pieni sukulaispoika askartelemassa syksyistä asetelmaa.