Sumuista sateista ja pimeätä on sää ollut tänäänkin, päivä tuntui kovin pitkältä kun odottelin iltaa kun Jouko oli luvannut tulla hakemaan viedäkseen ortoosien korjaukseen Tampereelle, viideltä lupasi tulla ja myös tuli vaan kun olin herännyt ennen kuutta aika oli pitkää sitä lähtöhetkeä odotellessa, kaikki meni oikein hyvin ei tullut mitään hankaluuksia joita olin pelännyt se että oliko siitä käynnistä hyötyä sitä en vielä tiedä kunnes olen kokeillut ortoosien toimivuutta. Olin kotona seitsemältä ettei mennyt kovin myöhäänkään.

Aamulla talon asukkaille on järjestetty retki Tuurin kyläkauppaan ja he lähtevät jo 8.00 ja tulevat joskus illalla on siis koko päivän kestävä retki minä en ilmoittautunut koska siellä joutuu kävelemään aika paljon ja minulle liikkuminen koko päiväisesti on liikaa varpaitteni takia enkä katsonut tarpeelliseksi lähteä muutenkaan näin syksyllä  on usein ilmatkin sateiset ja sumuiset, nämä on vaan minun mielipiteitäni ja yritän tarjota niitä toisillekin usein kuitenkin onnistumatta.