fleur_q8.jpg

Skypelle en ole päässyt moneen päivään kenenkään kanssa juttelemaan jossakin on jotain vikaa, en muista olleen koskaan näin pitkää väliä ettei saa yhteyttä.

Päivällä keitin vihanneskeittoa useammaksi päiväksi, sitten soitti Ville ja kyseli jos on kauppaan asiaa hän tulee autolla hakemaan ja niimpähän sitten tehtiinkin.Menimme Citymarkettiin kävin nappeja takkiini ja apteekissakin ja ruokapuolella tapasimme Salosen Irjan ja Mirellan ruokaostoksilla hekin olivat.

Päivällä kävi niitä lämmönmittaus miehiäkintai toinen heistä oli nuoripoika maanantaina lupasivat tulla uudelleen, sen lämmönmittausaikana ei saa tuulettaakaan, se ilmanvaihtoon kuuluva ääni saisi kyllä hiukan hellittää on aamulla aika voimakasta hurinaa ihmettelen koska vuoteen ei kuulunut mitään.

Sanna palveluohjaaja jää hiihtolomalle lasten kanssa ensiviikoksi onkohan kaikilla koululaisilla nyt hiihtoloma, olen tietymätön niistä kun ei ole omia lapsia koulussa enää, ei ole Jorma viestitellyt pariin päivään olen ymmärtänyt että tulisivat sunnuntaina kotiin vaan ei hän ole siitä kertonut.

Toivon että muistaisin sunnuntaina lähteä sinne teatteriin on päivänäytös sinne on mukavampi mennä kun illalla eikä ole pitkää matkaa kun on Nokialla.