Keiju%20ja%20pelakuu.jpg

Tänäänkin on ollut näissä tehtävissäni monta mutkaa niin monta etten edes muista joten en voi kertoakaan.

Oli alhaalla kerhotiloissa kokoontuminen jossa pääosassa oli isännöitsijä kyllähän meitä asukkaitakin oli pari pöydällistä vaan meidän tehtävämme oli kertoa onko asunnoissamme jotain mitä pitäisi korjata ja sitähän on mutta ei juuri kukaan uskaltanut sitä ääneen sanoa tai jos sanoi niin hiljaa etten kuullut.

puhuttiin siellä pyykkituvasta ja sen käytöstä ja ilmastointilaitteen äänestä joka joitakin häiritsee  kyllä vastaaja selitti kuinka asioita pitäisi hoitaa mutta kun minä en kuullut en voi kertoa mitään, meitä lähtikin monta muoria siinä vaiheessa kotiin kai siitä joku tieto tulee kirjallisena joku kaunis päivä.

Ulkoilemassa en käynyt tänäänkään kun liukkaus haittaa yhä edelleen, lueskelin siinä vähän aikaa kun ovesta tulikin Ville vanhin lapsenlapseni ja hänellä oli ihan hyviä uutisia hän söi voileipää ja joi vettä ei hän kahvia juo koskaan. Hän jutteli metsästys reissujaan ja minä annoin hyviä neuvoja.

Sitten soikin puhelimeni ja hänen isänsä soitti Thaimaasta ei ole kahteenpäivään viestejä tullutkaan lämpötila on päälle kolmenkymmenen päivällä ja yöllä vähän laskee siellä oli kello 22 ja täällä jotain 17 tienoilla viettävät päiviä rannalla ja muun ajan tietysti hotellissa tähän saakka kaikki hyvin ja sehän on pääasia. Jouni soitti myös tänään ja lupasi että he tulevat käymään tällä viikolla ja sekin oli hyvä uutinen.