Lumiukot.jpg

Nyt se talvi on sitten tullut kuinka kauaksi aikaa sitä emme vielä tiedä, olin hämmästynyt aamulla kun maa oli täysin valkoinen illallahan se on satanut vaan kun minulla oli kaihtimet ikkunoissa en sitä silloin nähnyt ja hyvin ennätin nytkin.

Tänään oli kaupassa käynti päivä ja Kaija lähti kanssani menimme Citymarkettiin siellä on siitä hyvä kun on apteekki kätevästi samoilla tienoilla ja oli sinnekin vähän asiaa, on kauppa valtavan suuri ja kun käyn siellä harvoin joudun etsimään eripuolilta kunnes kaikki tarvittava on kasassa.

Melko paljon sitä oli lunta kertynytkin yö seutuun joten autoilijoilla on syytä varoa kun onhan se liukastakin, tästähän ne liukastelut sitten alkaa.

Nokian Uutisissa oli haastateltu Villeä ja Jenniä samoin Jennin kaveria ja hänen isäänsä ilmeisesti isänpäivän kunniaksi.

Kaisan kanssa illalla soittelimme ja hän kertoi että Sakri oli lasten kanssa mennyt  Ouluun ja Kaisa lähti tänään töitten jälkeen Sakrin vanhemmat ja veljet asuvat siellä, varmaan siellä on lunta reilummin kuin täällä.

Minä paistelin lihapullia ja laitan pakkaseen on hyvä ottaa jos sattuu ruokavieraita tulemaan voi olla kyllä tulemattakin kun Jounin pojatkin menevät  Kuivaspäähän käymään isänpäivän kunniaksi ja toisillakin tuntui olevan menoja tiedossa.