Kissat%20korissa.jpg

Onkohan kisuparka saanut kurat  silmilleen vaiko ampiaiset, säälittävää. minä läksin ennen kymmentä Tyynen kanssa seurakuntatalolle siellä on joka toinen tiistai vanhusten kerho, siellä oli ohjaajina diakonissa ja pappi naisia molemmat.

Kestää 1,5 tuntia sitten on mahdollisuus ruokailla vaan minä en tälläkerralla jäänyt syömään kun kotona oli valmista ruokaa, Tyyne jäi kun sen jälkeen alkoi karjalaisten kokoontuminen.

Minä tulin kotiin ja täällä oli Kaija ja Jorma  olivat tuoneet lehdet ja odottelivat kun minä tulin kotiin, kahdelta oli sitten kahvitilaisuus yhteitiloissa ja menin sinne, läksin pois kyllä vähän ennen loppua kun oli mielessä käydä kaupalla siellä ei nyt satanutkaan vaikka aamulla sateli kun menimme kerhoon.

Sieltä tultuani jaoin lääkkeet teen sen aina tiistaina ompahan sekin taas viikoksi ohi, kello on nyt 15,51 ja on ihan pimeä se sitä kellojen siirtelystä seurasi, huomenna menemmekin päivällä elokuviin katsomaan  " Mielensä pahoittajaa" kehuvat hyväksi jotka ovat käyneet katsomassa.

Talossa onkin suunnitteilla monta menoa nyt ennen joulua ja monia tapahtumiakin on järjestetty mielelläni menisin toivottavasti ei flunssa iske kun on koko päivän päätä särkenyt en ole vielä ainakaan ottanut kipulääkettä olen vaan odotellut jos loppuisi itsellään.