Perhoset-normal.jpg

Toivottavasti ei nyt käy kuten eilenillalla kun kirjoitin blogiin melko pitkästikin vielä ja se katosi kuin kasi maasta eikä sitä ole saatu esille nöyristä pyynnöistäni huolimatta.

Voiko se johtua siitä kun Göteborissa asuva siskoni otti yhteyttä skypen kautta juuri silloin on joskus muulloinkin käynyt niin vaan olen pystynyt palaamaan blogilleni ja jatkamaan sitä, täytyyhän siihen joku syy löytyä olen tosi pahoillani kun näin kävi.

Nytkin olimme skypellä ensin Mailan kanssa ja sitten ilmestyi myöskin Pirkko vaan ääni meni niin huonoksi että lopetimme oli siellä jossain välissä Mattikin äänessä ehkä hän sitä pystyi jotenkin auttamaan.

Aamulla oli melko pilvistä ja vähän viileämpää ja läksin sauvalenkille ja tapasin siellä minulle täysin vieraan ihmisen jonka kanssa kuljimme ja juttelimme asuu tässä hyvin lähellä toivoimme että tapaisimme toistekin, kerran aikaisemminkin olen tavannut ihmisen lenkilläni vaan en sen jälkeen vaikka samoja reittejä kuljemme.

Iltapäivällä tuli yhtäkkiä valtava sadekuuro ja satoikin hyvän aikaa kun se sitten näytti loppuneen tilasin auton ja menin CitiMarkettiin ihan aikani kuluksi en sieltä oikeastaan ostanut muuta kuin pallokrysanteemin parvekkeen pöydälle ei se mitenkään kovin värikäs ole ja nuput on vielä pieniä mutta kun sitä halusin niin ostin..